6.9.2012

Green River Killer (2005)




Gary Ridgway, lietsoi kauhua 1980-luvulla, murhaamalla lähes 50 naista, keskittyen prostituoituihin. Elokuva sekoittaa taitavasti faktaa ja fiktiota, valottaen Ridgwayn pimeää maailmaa. Maailmaa, joka on edelleen yksi rikoshistoriamme synkimpiä.
Anttilasta tuli ostettua tälläinen Serial Killer Collection mielenkiinnosta. Jokainen boksin neljästä elokuvasta on Ulli Lommelin ohjaama, ja kertoo kukin tositarinan eri sarjamurhaajasta. Tämä elokuva siis käsittelee Gary Ridgwayn murhia, joita hän teki 1980-luvulla. Olin lukenut wikipediasta aikaisemmin kyseisestä miekkosesta, joka pidätettiin vasta 2001. Tästä aiheesta olisi kyllä varmasti saanut laadukkaammankin elokuvan kyhättyä. Kyseinen elokuva oli mielestäni hieman sekava, saattoi toki johtua tylsyyden aiheuttamasta uneliaisuudesta.. Jotenkin ei vain sytyttänyt. Mielenkiintoinen tarina, mutta surkea toteutus. Alussa luulin murhaajan olevan mykkä, senverran hiljaa hän pysyi. Näyttelijät eivät olleet siitä tunnetuimmasta päästä, joten heiltä ei myöskään voinut odottaa mitään suurta.
Elokuvaa en kyllä suosittelisi henkilölle, joka katsoo elokuvan vain kauhunjanoonsa, olematta pätkääkään kiinnostunut aiheesta. Toivottavasti boksin muut elokuvat ovat parempia.

Green River Killer (2005)
Tyylilaji: Kauhu/Trilleri
Kesto: 1h 22min
Ohjaus: Ulli Lommel
Käsikirjoitus: Ulli Lommel
Pääosissa: George Kiseleff, Shannon Leade, Jacquelin Horell

1/5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti