31.10.2012

Blackout (2007)




Kolme muukalaista istuu juuttuneena hissiin, aution rakennuksen ylimmässä kerroksessa. Hengitysilma alkaa käydä vähiin. Kukaan ei kuule heidän avunhuutojaan. Yksi heistä on sarjamurhaaja, jonka on hetki hetkeltä yhä vaikeampi tukahduttaa haluaan tappaa.
Viimeinkin sain katsottua tämän kokoelman viimeisenkin elokuvan, joka alussa tuntui näistä kolmesta kaikkein mielenkiintoisimmalta. Idea on mielestäni hyvä, mutta toteutus jäi jotenkin vaisuksi. Elokuva tarjosi monia "no niimpä tietysti, eihän tuo koskaan onnistu" hetkiä, sekä yllättävän juonenkäänteen, jollaista en osannut odottaa. Oletin alusta lähtien murhaajan olevan toinen henkilö. Jännitystä elokuvalta olisin odottanut hippusen enemmän, mulla kyllä tämän tälläisenäkin katsoi. Kuitenkin niin yksinkertainen ja loppua kohden puuduttava elokuva että saa osaltani jäädä tähän yhteen katselukertaan.


Blackout (2007)
Tyylilaji: Trilleri
Kesto: 1h 22min
Ohjaus: Rigoberto Castaneda
Käsikirjoitus: Ed Dougherty
Pääosissa: Aidan Gillen, Amber Tamblyn, Armie Hammer

2/5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti