21.12.2012

Kunniattomat paskiaiset (2009)




Ensimmäisenä vuonna Saksan miehitettyä Ranskan Shosanna Dreyfus näkee natsieverstin Hans Landan teloituttavan hänen perheensä. Shosanna pääsee nipin napin karkuun ja pakenee Pariisiin. Toisaalla Euroopassa luutnantti Aldo Raine johtaa juutalais-amerikkalaista erikoisyksikköä nopeisiin ja sokeeraaviin kostoiskuihin natseja vastaan.
Elokuva herätti mielenkiintoni jo ilmestyttyään, mutten saanut aikaiseksi lähteä teatteriin sitä katsomaan. Nyt sitten muutaman vuoden myöhässä ostin kyseisen teoksen ja sai sen vihdoin katsotuksi. Odotukset elokuvaa kohtaan olivat korkealla ja kyllähän sieltä paljastuikin tuttua Tarantino tyyliä. Väkivallalla mässäiltiin oikein huolella, joskin onnettoman vähän. Toimintaa jäin kaipaamaan lisää, ja jotkin kohtaukset vaikuttivat turhan pitkiltä. Elokuvan alku ja loppu tarjosi oikeastaan ainoat mukaansatempaavat kohtaukset, mutta siinä välissä oli turhan paljon pelkkää jauhamista. Ajattelin kaiken paljon mainonnan jälkeen Brad Pittin olevan suuressakin roolissa elokuvassa, muttei herraa loppujen lopuksi liiemmin näkynyt, vaikka mies tekikin loistavan roolin amerikkalaisena "paskiaisena". Ei aivan Tarantinon parhaimmistoa mielestäni, mutta erittäin mainio elokuva kaikenkaikkiaan!

Inglourious Basterds - Kunniattomat paskiaiset (2009)
Tyylilaji: Toiminta, Sota, Draama
Kesto: 2h 27min
Ohjaus: Quentin Tarantino
Käsikirjoitus: Quentin Tarantino
Pääosissa: Brad Pitt, Christoph Waltz, Diane Kruger, Melanie Laurent

3½/5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti