13.12.2012

The Lost World - Jurassic Park (1997)




On kulunut neljä vuotta Jurassic Parkin onnettomuudesta. Varsinaisen puistosaaren, Isla Nublarin, lisäksi on myös toinen saari, Isla Sorna, jossa suurin osa hirmuliskoista luotiin ja kasvatettiin. Onnettomuuden jälkeen pyörremyrsky tuhosi toisen saaren laitokset ja aidat, joten dinosaurukset elävät nyt täysin vapaina. Saaren rauhaa uhkaa kuitenkin retkikunta, jonka aikomuksena on vangita dinosauruksia ja tuoda niitä mantereelle uuteen dinosauruspuistoon.
Juonen perusteella kiinnostavampi elokuva kuin edeltäjänsä, mutta valitettavasti molemmat jatko-osat ovat jääneet pahasti ensimmäisen jalkoihin. Kadonnut maailma on paljon toiminnallisempi ja viihteellisempi kuin ensimmäinen, mikä tälläisessä elokuvassa tietysti on hyvä asia. Erikoistehosteita on parannettu huimasti ja dinotkin ovat juuri sitä mitä pitää! Elokuvan loppu luistaa ehkä hieman käsistä, mutten antanut sen haitata. Toimivaa viihdettä jollaista kyllä kelpaa katsella.

The Lost World - Jurassic Park, Kadonnut maailma, Jurassic Park (1997)
Tyylilaji: Seikkailu, Toiminta
Kesto: 2h 3min
Ohjaus: Steven Spielberg
Käsikirjoitus: Michael Crichton, David Koepp
Pääosissa: Jeff Goldblum, Julianne Moore, Pete Postlethwaite, Richard Attenborough, Vine Vaughn

3+/5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti