22.2.2013

Painajainen Elm Streetillä 7: Uusi Painajainen (1994)



Sarjan viimeinen ja oikeastaan jopa miltei paras osa, lähelle ainakin päästään. Juoni ainakin peittoaa muut osat mennen tullen, nyt nimittäin on keksitty jotakin uutta! Nyt näyttelijät nimittäin esittävät itse itseään. Wes Craven käsikirjoittaa uutta, viimeistä jatko-osaa koko sarjalle ja parista alkupään Elm Streetistä tuttua Heather "Nancy" Langenkamppia suunnitellaan pääosaan. Tuttuun tyyliin kummia asioita alkaa tapahtua: oudot puhelut, veitsenviillot pehmoleluissa ja petivaatteissa ja salaperäiset kuolemat herättävät epäilyksiä, mahtaako Freddy olla hengissä? Todellisuutta ja elokuvaa sekoitetaan näppärästi keskenään, ja monen komediapainotteisen osan jälkeen päästään jälleen vähän kauhun makuun. Veren olemassaolo on muistettu jälleen eikä Freddystä tehdä enää pelleä, tosin häntä ei kauheasti edes nähdä. Muutenkin Kruegerin ulkonäköä on muuteltu radikaalisti ja hänestä puuttuu se jokin. Pari muutakin erittäin ärsyttävää asiaa löytyy seonneen pikkupojan ja äärimmäisen vihastuttavien lääkäreiden muodossa. Kaikesta huolimatta kyseessä on kuten jo sanoin, yksi parhaista osista joka antaa hyvän lopetuksen hieman ontuvalle elokuvasarjalle.

Painajainen Elm Streetillä 7: Uusi Painajainen (1994)
Tyylilaji: Kauhu
Kesto: 1h 48min
Ohjaus: Wes Craven
Käsikirjoitus: Wes Craven
Pääosissa: Heather Langenkamp, Miko Hughes, Robert Englund, Wes Craven, John Saxon

3+/5

1 kommentti:

  1. Tarinallisesti kenties kaikkein "fiksuin" Ei Streetin jatko-osista, mutta se ainakin minua hieman vaivaa, että kun itse Freddya lähdettiin päivittämään niin nahkahousut ovat hiukan löysä muutos. Olisivat sitten tehneet radikaalimpia uudistuksia hahmon ulkomuotoon.
    Mutta idea suositun fiktiivisen hahmon lihallistumisesta on loistava.

    VastaaPoista