27.8.2013

Reindeerspotting - Pako joulumaasta (2010)




Rovaniemeläisen nuorisojoukon elämä pyörii kovien huumeiden ja rikosten ympärillä. Jani on menettänyt elämästään viisi vuotta huumeille ja kädestään kaksi sormea velkojille. Hän tahtoo pois Lapista ja omasta elämästään. Yhtäkkiä Jani ryöstää lähikaupan ja pakenee.
Reindeerspotting on vahvoja tunteita herättävä opettavainen dokumentti, jollaisia soisi ehdottomasti tulevan enemmän. Jokaisen nuoren ja miksei hieman iäkkäämmänkin kulkijan tulisi saada näkemys elämästä jossa millään muulla kuin narkkaamisella ja ryöstelyllä ei ole väliä. Reindeerspotting olisi kelpo opetusmateriaalia nuoremmalle väestölle, vaan tuskimpa siitä kovan sensuurin jälkeen mitään tulisi, senverran rankkaa kiroilua on tiedossa ja nuoriso saakin sivistää itseään iltahämärissä tietokoneilla koulujen sijaan. Päähenkilö Jani vaikutti pohjimmiltaan varsin fiksulta kaverilta, hänen olisi toivonut pääsevän reissunsa aikana irti huumeista mutta dokumentin loppupuolisko kertoo toista. Nykyään Jani onkin jo siirtynyt ajasta ikuisuuteen, rauha hänen muistolleen.

Reindeerspotting - Pako joulumaasta (2010)
Tyylilaji: Dokumentti
Kesto: 1h 23min
Ohjaus: Joonas Neuvonen
Käsikirjoitus: Joonas Neuvonen

3½/5

2 kommenttia:

  1. Tämä on kyllä laadukas dokumentti. Itse teen töitä ongelmanuorten parissa ja tämän kaltaiset tarinat ovat hyvinkin todellisia ja nykypäivänä liiankin yleisiä. Sinänsä sääli, että elokuva on ikärajaltaan k-18, koska lainpuitteissa emme ole saaneet näyttää tätä elokuvaa esim. työpaikallani tai emme pystyneet käydä elokuvateatterissa sitä katsomassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan kun joitakin vuosia sitten itse olin peruskoululaisena kuuntelemassa päihdevalistusta jota piti iäkäs ja kaikinpuolin hieno herrasmies, joka tuskin oli eläessään huumeita kokeillut. Mies ei itseväsättyine animaatiopätkineen herättänyt minkäänlaista mielenkiintoa ja kavereiden kanssa tulikin lähinnä naureskeltua koko jutulle. Jos valistajana olisi ollut joku päihdetaustainen kaveri tälläisen dokumentin kera, ei luokassa luultavasti olisi kuulunut höpötystä, naureskelua ja puhelimen näpytystä.

      Poista