6.9.2013

Gran Torino (2008)




Korean sodan veteraani ja eläkkeelle jäänyt autotehtaan työntekijä Walt Kowalski ei pidä siitä, mitä hänen elämästään tai naapurustostaan on tullut. Hän ei tietenkään pidä naapureistaan Hmongeista, jotka ovat muuttaneet maahan Kaakkois-Aasiasta. Yllättävät tapahtumat saavat kuitenkin Waltin puolustautumaan naapureitaan väkivaltaa ja pelkoa ympärilleen levittävää paikallisjengiä vastaan.
Clint se vain jaksaa ja jaksaa, Gran Torinon piti ilmestyessään jäädä herran viimeiseksi näyttelytyöksi mutta toisin kävi. Tarkoitus oli katsastaa elokuva heti sen ilmestyessä vaan eipä siitä mitään tullut, laiska kun olen. Nyt siis ensipuraisun jälkeen täytyy sanoa että olipas kyllä mahtava katselukokemus! Eastwood on kuin luotu esittämään yrmeää ja vihaista vanhusta joka jaksaa heittää hyviä vaikka kylläkin kovin rasistisia vitsejä. Elokuva onkin omiaan antamaan kelpo opetus ennakkoluulojen voittamisesta menettämättä silti äijämäistä asennetta! Loppupuoliskolla meno muuttuu hupaisasta kovin dramaattiseksi josta pieni miinus, olisin odottanut hieman erilaista päätöstä. Eipä Gran Torinosta muuta pahaa sanaa löydä, rautainen elokuva kertakaikkiaan, sormipyssyily kunniaan!

Gran Torino (2008)
Tyylilaji: Draama, Toiminta
Kesto: 1h 51min
Ohjaus: Clint Eastwood
Käsikirjoitus: Nick Schenk
Pääosissa: Clint Eastwood, Ahney Her, Bee Vang, Christopher Carley, Brian Haley, Brian Howe, Dreama Walker

4½/5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti