20.12.2013

Castle Freak (1995)




John Reilly on perinyt ison linnan Italiassa. Uutinen aiheuttaa suurta iloa, mutta paha onnettomuus tuo synkät pilvet taivaalle. Onnentunteessaan John ajaa autollaan kolarin, jossa hän menettää poikansa sekä aiheuttaa tyttärensä sokeutumisen. Hänen vaimonsa Susan saa Johnin tuntemaan tästä syviä syyllisyyden tunteita, mutta John on kuitenkin päättänyt saada perheen takaisin kasaan. He kaikki lähtevät yhdessä lomalle Italiaan, tutustuakseen perintöönsä. Kauniissa keskiaikaisessa linnassa asuessaan he saavat pian huomata, etteivät ole yksin. Kellarissa asuu jokin hirviö, jonka kohteena ovat kauniit, sokeat ja nuoret tytöt.
Castle Freak osoittautui varsin mitäänsanomattomaksi elokuvaksi. Juoni oli puuttellinen ja tylsähkö, näyttelijät olivat suhteellisen kehnoja eikä laadussakaan ollut hurraamista. Pääpahis osoittautui kansikuvan oletusta kesymmäksi eikä se tosiaankaan vastannut ennakkokäsitystäni "hirviöstä". Kaveri sai rahjustaa ympäri linnaa kettingit kalisten eikä kukaan kiinnittänyt häneen huomiota, paitsi tietysti se sokea tyttö joka ei voinut tehdä asialle mitään! Verta nähdään kuitenkin enemmän kuin olisi luullut ja sepä se onkin elokuvan paras ominaisuus. Jos pitkään puutteessa olleet äärimmäisen rumat ihmisparat kiinnostavat niin Castle Freak on juuri sinua varten. Ja miehille tietysti ne tissit.

Castle Freak (1995)
Tyylilaji: Kauhu, Trilleri, Draama
Kesto: 1h 31min
Ohjaus: Stuart Gordon
Käsikirjoitus: Dennis Paoli, H.P. Lovecraft, Stuart Gordon
Pääosissa: Jeffrey Combs, Barbara Crampton, Jessica Dollarhide, Jonathan Fuller, Massimo Sarchielli, Elisabeth Kaza

1½/5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti