25.12.2013

Cujo (1983)




Donna ja Vic Trenton kamppailevat pelastaakseen myrskyisän avioliittonsa. Samaan aikaan heidän poikansa Tad saa ystävän ihanasta, valtavasta bernhardilaiskoirasta, joka kuuluu heidän mekaanikolleen. Mutta he eivät kuitenkaan tiedä, että lepakonpurema on muuttanut Cujon lutusesta koiranpennusta verenhimoiseksi tappajaksi. Kun Vic on poissa työmatkalla, Donnan ja Tadin autohuolet työntävät heidät keskelle elävää painajaista - demoninen, periksi antamaton koira suoraan helvetistä pitää heidät vankinaan.
Lisää Stephen King filmatisointia eläinkauhun muodossa. Kiltistä koirasta muodostuu vihainen tappaja, joka muuten on suhteellisen uskottavasti maskeerattu raivotautiseksi koiraksi sen tyypillisen koirasusimonsterimörköavaruusolio-yhdistelmän sijaan. Ikäähän elokuvalle on jo ehtinyt kertyä ja sen huomaa, mutta se tärkein eli tunnelma on edelleen tallessa. Nyt liikutaan oikeasti uneliaissa ja rauhallisissa maalaismaisemissa ilman huolta huomisesta. Jotkin epäloogisuudet pistävät silmään mutta hei, eihän se olisi elokuva ensinkään jos pääpahis laitettaisiin hengiltä heti alkuunsa. Kirjaa en harmikseni ole taaskaan lukenut, joten alkuperäisen juonen seuraamisesta en voi sanoa halaistua sanaa. Cujo on kuitenkin tasapaksua viihdykettä, joka ei kompastele sen pahemmin muttei kuitenkaan loista millään osaalueella edukseen.

Cujo (1983)
Tyylilaji: Kauhu
Kesto: 1h 29min
Ohjaus: Lewis Teague
Käsikirjoitus: Stephen King, Lauren Currier, Don Carlos Dunaway
Pääosissa: Dee Wallace-Stone, Danny Pintauro, Daniel Hugh Kelly, Ed Lauter

2½/5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti