22.1.2014

The Expendables (2010)




Barney Rossin johtamat piinkovat palkkasoturit saavat tehtäväkseen syöstä eteläamerikkalaisen saarivaltion häikäilemätön diktaattori vallasta. Tehtävä on vaikea - ja hengenvaarallinen...
Suht näppärän oloinen setti melko laadukasta mäiskettä alekorista hintaan kaksi euroa, mukaan lähti. Elokuvan olen pari vuotta sitten nähnytkin kertaalleen ja tuolloin se osoittautui varsin viihdyttäväksi. Sisällön puute koituu yleensä toimintaleffojen ongelmaksi ja niin käy valitettavasti tässäkin. Ajatuksena kaikki kovat toimintasankarit samalla kertaa kuvaruudulla kuullostaa alkuun jäätävän siistiltä mutta koska käsikirjoitus on heppoista tavaraa niin jää lopputuloksestakin se viimeinen naula hakkaamatta. Nämä moitteet näkyvät arvosanassa vain hieman sillä itseäni ei ainakaan suuremmin haittaa se että osa juonesta on korvattu aivottomalla räiskinnällä ja kohteiden räjäyttelyllä. Pisteet herroille että jaksavat vanhoilla päivilläänki tuottaa yleisölle katsottavaa. Osaavat näyttelijät, isot pyssyt, yksi pirun komea auto ja osuva musiikkivalinta, iso kyllä!

The Expendables (2010)
Tyylilaji: Toiminta, Seikkailu
Kesto: 1h 53min
Ohjaus: Sylvester Stallone
Käsikirjoitus: Sylvester Stallone, Dave Callaham
Pääosissa: Sylvester Stallone, Jason Statham, Mickey Rourke, Randy Couture, Steve Austin, Jet Li, Eric Roberts, Dolph Lundgren, Terry Crews, David Zayas, Arnold Schwarzenegger, Bruce Willis

3/5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti