3.2.2014

Scream 2 (1997)



Opiskelemaan lähtenyt Sidney Prescott luulee, että häntä järkyttäneet murhat olisivat jo jääneet taakse, kunnes kopiomurhaaja aloittaa oman jatko-osansa. Kun historia toistaa pelottavasti itseään, kunnianhimoinen toimittaja Gale Weathers, apulaisseriffi Dewey ja muut Screamin eloonjääneet joutuvat keskelle pelottavan nokkelaa juonikuviota, jossa kukaan ei ole turvassa - edes epäilyiltä.
Ykkösosan jälkeen ilmeisesti päätettiin että samahan se kuka siellä maskin takana koheltaa, kunhan saadaan porukkaa kylmäksi. Kopiomurhaaja siis liikuskelee taas tuttujen henkilöiden perässä ja pistää siinä samalla sivullisia kumoon. Elokuva eteneekin tutulla kaavalla. Ensin pari puhelinsoittoa ja senjälkeen mietitäänkin pari tuntia että kukahan ihme se oikein on. Veri valuu ja veitsi viuhuu. Suurin osa tapahtumista on helposti arvattavissa ennakkoon ja jotenkin leffa tuntuu vain toistavan edellistä. Heikkojen jatko-osien kirous on jälleen iskenyt. Scream 2 on silti ihan katsottava, siinä on paikkapaikoin samanlainen tuttu jännitys ja arvoituksellisuus yllä joka pitääkin olla. Saas nähdä kuka seuraavassa osassa niittää teinejä.

Scream 2 (1997)
Tyylilaji: Kauhu, Komedia
Kesto: 2h 1min
Ohjaus: Wes Craven
Käsikirjoitus: Kevin Williamson
Pääosissa: Neve Campbell, Courteney Cox, David Arquette, Liev Schreiber

2½/5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti