13.4.2015

Rautaristi (1977)



1943. Itäisellä rajalla natsien sotaonni on kääntynyt. Sotilaat perääntyvät ja taistelutanner värjäytyy punaiseksi verestä ja venäläisten lipuista. Samaan aikaan omien joukkojen keskuudessa käydään kiivasta valtataistelua korpraali Steinerin ja kapteeni Stranskyn kesken. Korpraali on palkittu sotasankari; kansan syvien rivien ystävä, joka sanoo ylemmilleen suorat sanat. Kapteeni on hänen vastakohtansa; rahan ystävä, joka arvostaa kuria ja kunnioitusta. Kapteenin ainoa tavoite sodassa on saada palata kotiin sankarina, rautaristi rinnassaan. Hän ei kaihda keinoja pyrkiessään tavoitteeseensa; hän valehtelee, kiristää ja uhraa omia miehiään tavoitellessaan omaa etuaan. Syntyy kahden raudanlujan tahdon taistelu, taistelu moraalista ja moraalittomuudesta keskellä palavaa helvettiä, sodassa vailla sankareita.
Julmetun pitkän alkutekstin jälkeen on hyvä päättää arvostelu lyhyeen. Rautaristi on monien kriitikoiden yksi parhaimmista sotaelokuvista koskaan. Se keskittyi hyvin pitkälti pelkästään sotaan, jonka kauhut se kuvaa kaunistelematta ja suoraan. Menoa ja meininkiä piisaa, räjähdyksiä nähdään rutosti ja verta vuodatetaan. Rautaristi ei kuitenkaan ole mielestäni se parhain, keskitasoa parempi tosin mutta jotenkin liian täyteen tungettu ja sekava. Kaksi tuntia kului kuitenkin siivillä joten jossain on onnistuttu.

Rautaristi - Cross of Iron (1977)
Tyylilaji: Sota
Kesto: 2h 7min
Ohjaus: Sam Peckinpah
Käsikirjoitus: James Hamilton, Walter Kelley
Pääosissa: James Coburn, James Mason, Maximilian Schell, David Warner, Klaus Löwitsch

3/5

1 kommentti:

  1. Hei,

    Olen Johanna ja toimin freelancerina online- mediatoimistolle.
    Katselin sivustoasi ja ajattelin kysyä olisitko kiinnostunut kirjoittamaan sivuillesi blogikirjoituksen kiinteää korvausta vastaan.
    Sen aiheena voisi olla vaikka 22.4 ensi-iltaan tuleva Avengers.

    Jos yhteistoiminta kiinnostaa, niin ota toki ottaa yhteyttä sähköpostitse, niin kerron mielelläni lisää.
    Jos sivulla on muitakin sivustoja, voit halutessasi antaa myös näiden sivujen osoitteet, niin voin tutustua niihinkin.

    Odotan innolla pikaista yhteydenottoanne.

    Aurinkoisin kevät terveisin
    Johanna
    johanna.pellavainen@gmail.com

    VastaaPoista