14.6.2015

Jurassic World (2015)




Reilut kymmenen vuottahan siinä meni ennenkuin pidetty dinosaurustelu sai jatkoa. Jurassic World jatkaa ilmeisesti tapahtumia sen aidon ja alkuperäisen ykkösosan jälkeen ja onnistuukin jakamaan mielipiteitä. Muut jossainmäärin flopanneet jatko-osat on haudattu unohduksen hämäriin ja uutta verta on kehissä. Konsepti tuntuukin varsin tutulta vaikka tottakai tekniikka on edennyt valovuosia edellisestä. Elokuvaa katsoessa havaitsee ensimmäisellä silmäyksellä että nyt tuijotetaan täysin yleisölle tehtyä kokoillan tehostemässäilyä. Leffateatterin penkissä kävikin melkoinen jytinä ja pauke toiminnan päästessä vauhtiin. Pidin alunperin (ja hieman nuorempana) sarjasta juurikin sen vuoksi että se oli edes jollain tapaa realistisissa mitoissa ja sellainen pienen pojan märkä uni. Nyt Jurassic Worldin käsikirjoitus on saanut aivan älyttömät mittasuhteet ja uskottavuus on kaukana kun touhu on karannut toiseen ulottuvuuteen. Dinot näyttävät toki makoisan hyviltä jälleen kerran vaikka osasta on yritettykin tehdä petomaisen leppoisia nallekarhuja. Vedessä möyrivästä jättiläisestä kuitenkin iso plussa sillä se oli ainut munakas lisko koko leffassa. Visuaalinen puoli onkin ehdoton vahvuus, mutta pelkästään sillä ei pitkälle pötkitä. Kosketus lähes kuolemattomiin ja kaiken osaaviin päähenkilöihin jää varsin pintapuoliseksi vaikka toki tätä Claire nimeä kantavaa tapausta on ihan miellyttävä katsella. Alkuperäisestä Jurassic Parkista jäädään jälkeen, vaikka hyvä suoritus on tämäkin. 3D:nä katsomisen arvoinen.

Jurassic World (2015)
Tyylilaji: Sci-fi, Toiminta, Seikkailu
Kesto: 2h 5min
Ohjaus: Colin Trevorrow
Käsikirjoitus: Colin Trevorrow, Amanda Silver
Pääosissa: Chris Pratt, Bryce Dallas Howard, Vincent D'Onofrio, Ty Simpkins, Irrfan Khan

3-/5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti