15.7.2015

8-pallo (2013)




Pike on vankilasta vapautuva pienen tytön äiti, joka päättää saada kiinni uudesta elämästä. Ulkomailta palaava entinen poikaystävä Lalli sotkee kuitenkin suunnitelmat ja avaa ikkunan rankkaan menneisyyteen, johon Pike ei enää halua palata. Yksinhuoltajaäidin tulevaisuudesta on kiinnostunut myös poliisietsivä Elias. Eliaksen pariksi tutkintaosastolle määrätään työtapaturmasta toipuva Olli. Siinä missä Pike haluaisi käyttää mahdollisuutensa uuteen elämään, haluaisi Olli entisen elämänsä takaisin. Menneisyyteen ei kuitenkaan voi palata eikä sitä voi unohtaa. Tulevaisuus on kohdattava.

8-pallo osoittautui synkäksi elokuvaksi joka on täynnä toivon pilkahduksia. Koin leffan aikana monesti jotakin myötätunnon ja inhon väliltä. Elokuvan henkilöitä on helppo ymmärtää ja varsinkin Peteliuksen roolihahmo on kaikessa isällisyydessään ja huolehtivaisuudessaan erittäinkin sympaattinen. Louhimiehen tapaan leffa on täynnä alastomuutta, seksiä, päihteitä ja raakaa väkivaltaa. Se kuitenkin sopii kuvaukseen karusta ympäristöstä ja alamaailman keinoista pysyä pinnalla. 8-pallo on ehkä ensimmäinen katsomani kotimainen leffa, jonka uskoisin menestyvän muuallakin. Hieno ja silmiä avaava teos.

8-pallo (2013)
Tyylilaji: Draama
Kesto: 1h 43min
Ohjaus: Aku Louhimies
Käsikirjoitus: Marko Kilpi, Jari Rantala
Pääosissa: Jessica Grabowsky, Eero Aho, Pirkka-Pekka Petelius, Mikko Leppilampi, Mikko Kouki

4-/5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti