20.8.2015

Halloween 2 - Tappajan paluu (1981)




"Ammuin häntä kuusi kertaa!" järkyttynyt tri Loomis selittää poliisille. Mutta missä on ruumis? Sarjamurhaaja Michael Myers on kadonnut jäljettömiin. Hänen siskonsa tulee kokemaan uuden Halloweenin uusine painajaisineen.
Halloween 2 jatkaa hieman harvemmin nähdyllä tavalla suoraan siitä mihin ensimmäinen osa jäi. Myers jatkaa veitsen heiluttelua tuttuun tapaansa, joskin nyt suoraa toimintaa nähdään huomattavasti enemmän. Edelliseen verrattuna tempo on ihan eri tasolla, jossa on toki hyvätkin puolensa. Toisaalta murhia sekä itse murhaajaa nähdään ehkä jopa liian paljon ja Myersista leivotaankin kunnollista tappomasiinaa vailla minkäänlaista realistisuutta ja inhimillisyyttä. Jamie Lee Curtisin roolisuoritusta ei oikein voi enää hehkuttaa sillä aiemmin niin itsevarman ja äidillisen tuntuinen hahmo muuttui hysteeriseksi ja pelokkaaksi teinitytöksi. Pleasence sensijaan jatkaa edelleen hyvin vakuuttavia otteita. Halloween 2 on luultavasti parhaimpia näkemiäni jatko-osia vaikka tunnelmaa onkin pilattu ylimääräisillä hömpötyksillä.

Halloween 2 - Tappajan paluu (1981)
Tyylilaji: Kauhu
Kesto: 1h 32min
Ohjaus: Rick Rosenthal
Käsikirjoitus: John Carpenter, Debra Hill
Pääosissa: Jamie Lee Curtis, Donald Pleasence, Dick Warlock, Lance Guest

3½/5

2 kommenttia:

  1. Televisioversio tästä on aikas verratonta katsottavaa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juu varmasti :D! Vissiin aikasta paljon on muutosta havaittavissa.

      Poista