22.11.2015

Saaren vangit (2003)



Melanien elämässä ei ole paljon juhlan aihetta. Työ katugrillissä on puisevaa, eikä sitä elämän suurta rakkauttakaan löydy paikkakunnan miehistä. Unelmat tuntuvat karkaavan käsistä, kunnes hän tapaa baarissa tuntemattoman ja mielenkiintoisen miehen, joka lupaa viedä hänet linnaansa. Jatkot tuntuvat houkuttelevilta ja Melanie lähtee miehen asuntoveneelle. Aamulla hän herää veneessä, joka seilaa kaukana ulapalla. Viattomana alkanut romanssi muuttuu vaaralliseksi kun miehen oudot pakkomielteet alkavat paljastua ja linna osoittautuu talohökkeliksi asumattomalla saarella.
Itselleni Jurassic Park- miehenä tuttu Sam Neill vaihteeksi hieman erilaisessa roolissa vinksahtaneena miekkosena. Muutama näyttelijä, pieni tapahtumaympäristö ja suhteellisen simppeli juoni. Siitä reseptistä on onnistuttu tekemään ihan katsottava elokuva. Henkilöhahmoihin pystytään näin paneutumaan paremmin ja heistä irtoaakin jos jonkinmoista tarinaa. Rähjäinen mökki muuten autiolla saarella on mielenkiintoinen paikka, jossa on hyvä penkoa ihmismielen syvimpiä syövereitä. Itse en enää loppupuoliskolla ollut täysin varma siitä saaren hulluimman tittelistä, siihen malliin juoni heittelehti. Pituudeltaan kohtalainen elokuva kävi kuitenkin loppupeleissä hieman pitkästyttäväksi ja jännitystä olisi kaivannut hieman enemmän. Saaren vangit on kuitenkin keskitason elokuva, joka saattaa löytää tiensä dvd-soittimeen toistekin.

Saaren vangit (2003)
Tyylilaji: Draama, Trilleri
Kesto: 1h 33min
Ohjaus: Gaylene Preston
Käsikirjoitus: Gaylene Preston
Pääosissa: Sam Neill, Rachael Blake, Joel Tobeck

2½/5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti