10.8.2016

Seeking a Friend for the End of the World (2012)



Valtava asteroidi lähestyy Maata, ja viimeinen keino sen pysäyttämiseksi on juuri epäonnistunut. Epäonnistunut on myös sana, jolla kutsua helläsanaisen vakuutusmyyjä Dodgen avioliittoa - sillä uutinen 21 päivän päästä koittavasta maailmanlopusta saa vaimon lähtemään samalta istumalta. Dodge on aina noudattanut sääntöjä, kun taas naapurintyttö Penny on spontaanisti jättänyt säännöt omaan arvoonsa. Vastakkaisista syistä kumpikin yrittää teeskennellä kuin loppu ei häämöttäisikään. Dodge kieltäytyy heittäytymästä hullutuksiin ystäviensä tapaan, kun taas Penny keskittyy parisuhdeongelmiinsa itsekkään muusikon kanssa. Kaksikko kohtaa Pennyn koettua kovia poikaystävänsä kanssa ja myöhemmin tämä palauttaa Dodgelle postinkantajan virheellisesti toimittaman kirjeen - joka on miehen entiseltä heilalta ja elämän suurelta rakkaudelta, Olivialta. Mellakoiden yltyessä Dodge päättää etsiä naisen käsiinsä ja Penny haluaa palata perheensä luo Englantiin. Parivaljakko sopii auttavansa toisiaan kuljetusten kanssa ja lähtee matkaan.
Vaihteeksi hieman erilainen elokuva. Yleensähän maailmanlopun asteroidi saadaan viimehetkillä tuhottua ja ihmiskunta pelastuu mutta nyt lähtökohdat ovatkin toisinpäin. Alkuvaiheilla menoa seurasi mielenkiinnolla ja samalla sai mietittyä että mitäpä sitä itse vastaavassa tilanteessa pitäisi kaikkein tärkeimpänä. Pennyn astuttua kuvioihin leffa kuitenkin tarjosi vain draamaa ja se pääpointti unohtui taakse. En ole koskaan syttynyt Steve Carellin huumorista eikä näin käynyt nytkään. Odotin elokuvaan tyylikästä päätöstä asteroidin iskeytyessä maan kamaraan, mutta se olikin ohitse hämmästyttävän nopeasti. Draaman ystäville draamaa, mutta muuten kerran katsottavaa siirappia.

Seeking a Friend for the End of the World (2012)
Tyylilaji: Draama, Sci-fi
Kesto: 1h 41min
Ohjaus: Lorene Scafaria
Käsikirjoitus: Lorene Scafaria
Pääosissa: Steve Carell, Keira Knightley, Martin Sheen, Nancy Carell

2½/5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti