6.10.2016

Benjamin Buttonin uskomaton elämä (2009)




Benjamin Buttonin uskomaton elämä kertoo miehestä, joka syntyy 80-vuotiaana ja alkaa nuortua. Hän syntyy New Orleansissa vuonna 1918, matkaa aavalla merellä, kokee Pearl Harborin pommitukset ja palaa jälleen kotiin. Benjaminin elämäntaival on merkillinen, mutta kuitenkin yhtä tavallinen kuin kenen tahansa. Elokuva on eeppinen aikamatkustusseikkailu elämän iloihin, kuoleman murheellisuuteen ja rakkauteen, joka voittaa ajankin.

13 Oscar-ehdokkuutta kahminut Fincherin suuren budjetin luomus voitti niistä loppupeleissä vain kolme, vaikka omasta mielestäni olisi ansainnut osan slummileffankin pysteistä. Elokuvahan poikkeaa perinteisistä draamoista siinä että päähenkilö kasvaa takaperin joka onkin varsin piristävä oivallus. Päähenkilöiden roolisuorituksista ei löytynyt mitään valittamisen sanaa ja vaikkei tuo Pitt minulla mikään suurin suosikki ole ollutkaan niin olisin hänelle parhaan miespääosan pystin suonut. Maskeeraajana oli ollut kyllä melkoinen velho sillä eipä tuo ihmisen elinkaaren maskeeraaminen olisi voinut paremmin onnistua. Aikaisemmat näkemäni Fincherin ohjaukset ovat olleet tunnelmaltaan varsin kylmiä ja synkkiä, mutta nyt herra oli löytänyt lämmön jota leffasta huokui. Vajaat kolme tuntia draamaa ja lopussa tuntui siltä että tätä olisi voinut nähdä lisääkin. Sisältöä siis piisasi yllinkyllin eikä tarina toistanut itseään. Ilmeisesti siis omaan makuuni osuva elokuva joka ansaitsee ehdottomasti uudenkin katselukerran.

Benjamin Buttonin uskomaton elämä (2009)
Tyylilaji: Draama, Fantasia
Kesto: 2h 46min
Ohjaus: David Fincher
Käsikirjoitus: Eric Roth, F. Scott Fitzgerald
Pääosissa: Brad Pitt, Kate Blanchett, Taraji P. Henson, Julia Ormond, Elias Koteas

4+/5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti