27.5.2017

San Andreas (2015)



Kun San Andreasin siirros Kaliforniassa aiheuttaa valtavan maanjäristyksen, pelastushelikopterilentäjä ja hänen tuleva ex-vaimonsa lentävät Los Angelesista San Franciscoon pelastamaan tytärtään. Juuri kun he uskovat pahimman olevan ohi, onkin kaikki vasta alkamassa.
Alkujaan jo ajattelin että San Andreasin taustalla on sama ohjaaja kuin elokuvassa 2012 eli Roland Emmerich vaan eipä ollut ei. Elokuvat ovat kuitenkin idealtaan järisyttävän saman henkiset, vaikka tietysti mahdollinen "maailmanloppu" tuleekin eri tyylillä ja muitakin eroavaisuuksia löytyy! Ymmärtänette varmasti kuitenkin mitä haen takaa jos olette leffan nähneet. Päähenkilöksi on saatu asteen verran Cusackin Johnia munakkaampi kaveri eli "The Rock". Valitettavasti touhu tuntuu vain lipsuvan sinne supersankari osastolle sillä eihän tuota kiveä murra mikään. Alexandra Daddario sensijaan uppoaa silmiensä avulla vahvasti katsojan pään sisään sumentaen ajan tajun tyystin. Niimpä lopputekstit rullailivat ruudulla ennenkuin sitä ehti edes oivaltaa. Leffa itsessään on kuitenkin vain astetta tyylikkäämmin toteutettu erikoisefektien ilotulituksen valaisema katastrofipätkä eikä juurikaan tuo genreen mitään uutta ja mullistavaa. Varsin katseltavahan tuo kuitenkin oli.

San Andreas (2015)
Tyylilaji: Toiminta, Draama, Trilleri
Kesto: 1h 48min
Ohjaus: Brad Peyton
Käsikirjoitus: Andre Fabrizio, Jeremy Passmore
Pääosissa: Dwayne Johnson, Carla Gugino, Alexandra Daddario, Ioan Gruffudd, Paul Giamatti

3/5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti